1. Graduaiheen ja tutkimuskysymysten pohdintaa
- Ainakin meillä kirkkohistoriassa neuvottiin lähestymään aihetta kiinnittämällä huomiota mahdollisiin muutoksiin (esim. miten asia x on muuttunut vuosien z ja y välillä). Myös muuttumattomuus on usein huomionarvoista, etenkin jos sen voi rinnastaa johonkin toiseen aihetta liippaavaan, mutta samalla aikavälillä muuttuneeseen asiaan.
- Toinen lähestymistapa voisi olla, että miten tapahtumaan x reagoitiin, millainen sen vastaanotto oli "kohdeyleisössä" (eli vaikka jossain maassa, uskonnollisessa yhteisössä, lehdistössä jne.), tai että mitä vaikutuksia tapahtumalla oli myöhemmällä ajankohdalla jostain näkökulmasta.
- Aihetta ei tarvitse rajata heti alkuun aivan täsmällisesti, vaan rajauksen voi myös antaa kehittyä työn kuluessa. Jos ja kun lähteistä alkaa nousta jokin tietty teema/aikakausi/henkilö kaikista relevanteimmaksi, niin sitä kannattaa lähteä seuraamaan. Ei siis kannata jumiutua tiettyyn rajaukseen, jos ei pysty erityisen hyvin perustelemaan sitä.
2. Graduntekijöiden yleisimpiä huolia
- Mitä jos iskee ns. valkoisen paperin kammo, eli että ei saa aloitettua kirjoittamista?
- Aloittamiselle laitetaan liikaa painoarvoa. Eräs tyyppi sanoi, että jos ei mitenkään muuten ala juttua tulla, niin voi aloittaa kirjoittamalla vaikka "kirjoitan tästä ja tästä aiheesta"... Olen myös itse huomannut, että kun kirjoittaa vaan jotain, niin alkaa selkiytyä, että mitä oikeasti pitää olennaisena ja kirjoittamiskammo helpottaa.
- Omiin kykyihin ei luoteta
- "Huijarisyndroomasta" kärsivät uskottelee itselleen, ettei ole päässyt graduvaiheeseen omilla ansioillaan ja että kaikki muut ovat jotenkin fiksumpia/parempia. Tiedän tämän tunteen hyvin itsekin. Mielestäni paras parannus tähän on se, että tiedostaa monien muidenkin ajattelevan samalla tavalla ja olevan epävarmoja omista taidoistaan. Lisäksi kannattaa miettiä, missä kohtaa prosessia tällaiset itseä vähättelevät ajatukset nousevat. Kun huomaa, miten mielen mekanismit toimivat, niiden kyseenalaistaminen on helpompaa. Lisäksi olen huomannut, että tämä ikävä tunne menee ohi, kun vaan alkaa tehdä jotain ja muistaa myös kehua itseään, kun saa asioita aikaiseksi.
- Miten voi motivoida itseään gradun työstössä?
- Tähän on monia keinoja, ja itseään kuuntelemalla voi löytää parhaimman tavan. Toisille esimerkiksi ryhmäpaine auttaa, eli esimerkiksi se, että sopii menevänsä muiden kanssa yhdessä kirjastolle tekemään gradua. Jotkut taas motivoivat itseään palkkioin, eli esim. tietyn sivumäärän jälkeen saa tehdä jotain kivaa. Mulle ehkä toimivin on se, että sovin jonkun ihmisen kanssa, että mulla on johonkin aikaan mennessä tietty sivumäärä valmiina ja sitten saan siitä palautetta. En ainakaan toistaiseksi ole löytänyt itsestäni sosiaalista kirjoittajaa, ehkä koska omin muidenkin ihmisten luomistuskat.
Näitä juttuja oli paljon enemmänkin, mutta nuo olivat omalla kohdallani ehkä tärkeimmät. Onneksi gradua ei tarvitse (ainakaan yleensä) tehdä yksin, vaan apuna ja tukena ovat ohjaaja ja muut seminaarilaiset, unohtamatta ystäviä ja muita läheisiä! Ja sitä paitsi se on vaan gradu.
